Business Finlandin Market Explorer-rahoituksella voi ostaa uutta tietoa ja osaamista, jonka avulla yritys voi edetä uudella kansainvälisellä markkinalla.
Lue lisää: Business Finland Explorer
Business Finlandin Market Explorer-rahoituksella voi ostaa uutta tietoa ja osaamista, jonka avulla yritys voi edetä uudella kansainvälisellä markkinalla.
Lue lisää: Business Finland Explorer
Maaseutuyritysten yhteistyöhankkeessa 3-10 yrityksen ryhmä kehittää toimintaansa sekä yhteisillä kehittämistoimenpiteillä että yrityskohtaisesti. Tavoitteena voi olla esimerkiksi tuotannollisen yhteistyön kehittäminen, markkinointi- ja myyntiyhteistyön kehittäminen tai tuoteperheen suunnittelu. Yhteistyötä voidaan yritysryhmähankkeessa rakentaa niin, että lopputuloksena voisi olla esim. yrityksiä palvelevan osuuskunnan perustaminen tai matkailuyritysten vientirenkaan käynnistäminen.
Oma Yritys-Suomen kansainvälistymistesti auttaa tunnistamaan yrityksen kansainvälistymiseen liittyvät vahvuudet ja kehitystarpeet. Testi tukee monipuolisesti kansainvälistymisen suunnittelua ja testin lopuksi saat arvion yrityksesi valmiuksista kansainvälistymiseen.
ELY-keskuksen yrityksen kehittämisavustusta voidaan myöntää mm. pk-yritysten kansainvälistymishankkeisiin, joilla tavoitellaan merkittävää liiketoiminnan kasvua. Avustusta suunnataan yritysten kansainvälistymisedellytysten kehittämiseen sekä markkinoiden ja yrityksen markkinoille tulon edellytysten kartoittamiseen ja kehittämiseen. Kehittämiskustannusten lisäksi hankkeessa voi olla mukana yrityksen kasvua ja kansainvälistymistä tukevia investointeja.
Lue lisää: Yrityksen kehittämisavustus
Kun suunnittelet yrityksesi kansainvälistymistä, aloita tutustumalla verkostoihin ja laadi kansainvälistymissuunitelma.